22.07.2009
Seuramme pelaajat ovat jälleen menestyneet kesän SM-kilpailuissa, tässä tietoa niistä:BETONI-SM TampereBetoni-SM-kilpailuista seuralla oli tuomisinaan yksi henkilökohtainen mitali, mutta sitäkin arvokkaampi. Joni Rintala otti vahvan toisen päivän pelinsä jälkeen ensimmäisen miesten sarjan mestaruutensa. Mitalisijoista vielä avauspäivän jälkeen taistellut Jussi Heino sijoittui lopulta viidenneksi. Seurajoukkueiden välisessä kilpailussa MG-Aces sijoittui loppujen lopuksi neljänneksi.
ETERNIITI-SM Koivukylä, VantaaVantaalla käydyissä eterniittiratojen SM-kilpailuissa oli yhden henkilökohtaisen mitalin lisäksi tuomisina seurajoukkuemitali. Miehissä Jussi Heino sijoittui hienosti toiseksi ja toi Poriin hopeaa. Joukkuekilpailussa MG-Aces onnistui hyvin ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Eterniitin joukkuemitali oli seuralle harvinainen, mutta sitäkin toivotumpi.
HUOPA-SM Taivallahti, HelsinkiHuoparatojen SM-kilpailut olivat seurallemme suurmenestys. Tuomisina oli peräti 4 mitalia. Saavutuksista huikeita tekevät niiden ainutkertaisuus. Miehissä Niko Tamminen otti ensimmäisen mestaruutensa suvereenilla esityksellä, ja Joni Rintala säesti tasaisella esityksellä sijoittuen sarjassa hopeauusinnan jälkeen kolmanneksi. Myös muut seuramme miesedustajat olivat vahvassa vireessä, 6 finaaliin päässeestä henkilöstä 4 oli seurastamme, Jussi Heinon sijoittuessa viidenneksi ja Tero Vaahtion kuudenneksi. Miesjunioreissa Pyry Väre otti kirkkaimman mitalinsa tässä sarjassa lyödessään hopeaan riittäneen suorituksen. Varttuneissa miehissä Juha Lehto otti 35. peräkkäisissä huoparatojen SM-kilpailuissa ensimmäisen Suomen Mestaruutensa vakuuttavalla esityksellä.
Edessä on vielä huoparatojen Joukkue-SM-kilpailut Lahdessa tulevana viikonloppuna.